Tässä Cavalcadian cavalier rotuesittelyssä opit tärkeää tietoa cavalier kingcharlesinspanieleiden historiasta, luonteesta, terveydestä ja hoidosta.
Suomen cavalier kingcharlesinspanielit 2023 numeroina:
Cavalier rodun historiaa
Cavalier kingcharlesinspanieli (Cavalier King Charles Spaniel) on saanut nimensä Englannin kuninkaan Kaarle II (1630-1685) mukaan. Kuninkaan tiedettiin suosivan kääpiöspanieleita niin metsästyksessä, kuin pelkkänä lemmikkinäkin. Metsästys oli tuohon aikaan suosittua vapaa-ajan huvia eurooppalaisten aatelisten keskuudessa. Pienet spanielit, joista tämän päivän cavalierit polveutuvat, osallistuivat metsästykseen mm. hyvän hajuaistinsa ja yhteistyökykyisen luonteensa ansiosta.
Metsästyksen tyylit ja trendit muuttuivat, ja niin ikään myös kääpiöspanieleiden käyttötarkoitus. Kääpiöspanieleita ei enää suosittu metsästyksessä, mutta nämä pienet koirat olivat ehtineet jo valloittaa aatelisnaisten sydämet lempeällä ja lojaalilla luonteellaan, joten Englannissa alettiin tarkoituksella jalostaa kääpiöspanieleita seurakoiriksi.
Eurooppaan tuotiin aasiasta pieniä lyhytkuonoisia koiria, joita alettiin risteyttää paikallisen koirapopulaation kanssa. Näin eurooppalaisesta kääpiöspanielista lopulta eriytyi cavalier kingcharlesinspanieli ja kingcharlesinspanieli.
Cavalieryhdistys kertoo, että ensimmäiset cavalier kingcharlesinspanielit saapuivat Suomeen 1950-luvulla ja rotu on siitä saakka ollut suosittu seurakoira.
kiinnostavia Cavalier Linkkejä:
Cavalier kingcharlesinspanielin ominaisuudet
Cavalierin koko ja värit
Tarkkaan cavalierin rotumääritelmään voit tutustua klikkaamalla linkkiä.
Kooltaan cavalier on pieni kääpiöspanieli. Aikuinen koira painaa tyypillisesti 6-10 kg sukupuolesta riippuen ja säkäkorkeutta sillä on n. 30-35 cm.
Värejä tai väriyhdistelmiä on neljä:
- Blenheim, joka on punavalkoinen
- Tricolour, joka on musta-valkoinen punaisin merkein
- Ruby on kokonaan punainen
- Black&tan musta punaisin merkein
Luonne
Cavalier kingcharlesinspanieli on erittäin sosiaalinen, ystävällinen ja monipuolinen seurakoira. Monipuolinen siksi, että se sopii kaupunkikoiraksi, perhekoiraksi, patikointi- ja harrastuskaveriksi.
Cavalier ei ole aggressiivinen koira ja sen purukynnys on erittäin korkea. Ongelmakäytöksen takana piilee hyvin usein terveysongelmien aiheuttamat kivut.
Seurallisen luonteensa ja miellyttämishalunsa ansiosta cavalier on helppo kouluttaa. Moni cavalier on erittäin perso ruualle, joten niiden motivoiminen treeneissä erilaisissa harrastuksissa on helppoa.
Matkustaminen ja kyläily onnistuu cavalierin kanssa loistavasti, sillä rotu on sopeutuvainen, tottuu nopeasti uusiin tilanteisiin ja rakastaa rapsutuksia.
Cavalierin eroahdistus
Cavalier haluaa jakaa aikansa ihmisten ja koirien kanssa, siksi se ei sovi koteihin, joissa työskennellään pitkiä päiviä ja ollaan paljon poissa kotoa. Cavalier on jalostettu sosiaaliseksi pikkuystäväksi, ja sen haaste on ymmärtää modernin ihmisen arkirutiinia: aikuiset käyvät töissä, lapset koulussa, ja perheellä on töiden jälkeiset harrastukset ja muut menot.
Rodun jalostustarkoitus ja ihmisten arkirutiinit aiheuttavat koiralle konfliktin: kuinka olla ihmisen paras ystävä, jos ei voi olla ihmisen seurassa? Tämä sisäinen ristiriita ilmenee eroahdistuksena, johon cavalier on verrattain altis. On siis tärkeää opettaa uudelle perheenjäsenelle heti arjen rutiinit, ettei yksinjääminen ole rangaistus ja rakentaa koiran kanssa luottamus, että tärkeät tyypit tulevat aina takaisin eikä syytä hylkäämisen pelolle ole.
Aktiivisuus
Cavalier kingcharlesinspanieli on kohtalaisen aktiivinen rotu. Cavalier mukailee ennen kaikkea omistajansa aktiivisuutta: se on reipas lenkki- ja patikointikaveri, mutta aina valmis viettämään sadepäiviä sohvalla makoillen. Se ei ns. ‘hypi seinille’, jos sen kanssa ei päästä päivittäin juoksemaan koirapuistoon tai nuohoamaan metsälenkeille.
Cavalierin tulisi kuitenkin saada päivittäin vähintään tunti ulkoilua, jonka voi jakaa 20 minuutin pätkiin aamu-, päivä-, ja iltalenkeiksi. Pienestä koostaan huolimatta tämä spanieli nauttii lenkkeilystä, vapaana juoksemisesta, hajujen tutkimisesta, uimisesta, ja esimerkiksi pallon jahtaamisesta. Erilaiset liikuntamuodot ovat koiralle lajityypillistä käyttäytymistä, johon kannattaa ehdottomasti panostaa, sillä sellainen myös lievittää koiran stressiä.
Tämän yhteistyöhaluisen ja sosiaalisen rodun kanssa voi hyvin harrastaa erilaisia lajeja kuten näyttelyitä, agilityä, tokoa, ja nose workia. Cavalier oppii kohtuullisen nopeasti mitä siltä pyydetään ja kintuista vauhtiakin löytyy, vaikkei näillä ihan paimenen lahjoja olekaan.
Tärkeää luettavaa
Cavalier kingcharlesinspanieleiden terveydestä
*Tämä osio on vielä kovasti työnalla*
Tässä osiossa käyn läpi mm. rodulle tyypilliset sairaudet, syyt sairauksiin, miten sairauksia pyritään vähentämään, mikä on kasvattajan ja omistajan vastuu, sekä tulevaisuuden ongelmanratkaisutapoja.
Cavalier kingcharlesinspanieli on terveytensä puolesta riskirotu, mikä on jokaisen tulevan ja nykyisen omistajan hyvä ymmärtää. Cavalierien omistajilta vaaditaan erityistä huolellisuutta ja tietoisuutta rodun terveysongelmista. Tämän vuoksi cavalierien terveyden tukeminen alkaa ensisijaisesti oikean kasvattajan valinnasta, vastuullisesta jalostustyöstä ja jatkuu omistajan arjen hoitotoimilla.
Syy cavalierien perinnöllisille sairauksille
Cavalier kingcharlesinspanieleilla esiintyy paljon tiukasti perinnöllisiä sairauksia. Rodussa ei ole tarpeeksi elintärkeää geneettistä monimuotoisuutta, joka auttaisi vähentämään perinnöllisten sairauksien puhkeamista. Ongelman juurisyyksi arvioidaan toista maailmansotaa, jolloin Englannissa rotukanta tuhoutui lähes kokonaan. Kaikkien nykypäivän cavalier kingcharlesinspanieleiden uskotaan polveutuvan kuudesta rekisteröidystä yksilöstä. Cavalierit ovat siis huomattavasti tavallista rotukoiraa sisäsiittoisempia, joka altistaa ne vakaville terveyshaasteille.
Cavalierien terveyshaasteista on tärkeää luoda realistinen kokonaisvaltainen kuva, jotta ongelmakohtiin voidaan tarttua epätoivoon ja kyynisyyteen lankeamatta.
Rodulle tyypilliset terveysongelmat
Sairauden nimi | Sairauden kuvaus |
---|---|
Syringomyelia | Neurologinen sairaus, jossa selkäytimeen muodostuu nesteen täyttämiä onteloita, aiheuttaen usein kipua ja hermostollisia oireita. |
Chiari-tyyppinen epämuodostuma | Kallon rakenteellinen poikkeavuus, jossa aivojen osa painautuu selkäydinkanavaan, mikä voi johtaa pään ja niskan alueen kipuun. |
Myksomatoottinen läppärappeuma | Sydämen mitraaliläpän sairaus, jossa läppä paksuuntuu ja vuotaa, mikä voi ajan myötä aiheuttaa sydämen vajaatoimintaa. |
Patellaluksaatio | Polvilumpion sijoiltaanmeno, joka voi aiheuttaa epänormaalia liikkumista ja kipua. |
Lonkkadysplasia | Lonkan kehityshäiriö, jossa lonkkamalja ja reisiluun pää eivät sovi kunnolla yhteen, aiheuttaen nivelrikkoa ja kipua. |
Silmäsairaudet | Useita perinnöllisiä eri silmäsairauksia ylimääräisistä silmäripsistä ja kuivasilmäisyydestä jopa pysyvään näön menetykseen. |
Parodontiitti | Vakava hampaan kiinnityskudossairaus, joka johtaa ientulehdukseen, kipuun ja hampaiden irtoamiseen, jos sitä ei hoideta. |
Tähän mennessä olemme oppineet miksi cavaliereilla on paljon perinnöllisiä sairauksia ja taulukkoon on listattu tyypillisimmät ja vakavimmat terveysongelmat. Linkkejä klikkaamalla voit lukea sairauksista enemmän tietoa. Seuraavaksi käyn läpi miten kasvattajat ja omistajat voivat osallistua rodun tulevaisuuden parantamiseen.
Sairauksien ennaltaehkäisy: kasvattajan ja omistajan rooli
Cavaliereilla on käytössä rotukohtainen perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma (PEVISA). Se tarkoittaa, että jokainen jalostukseen käytettävä cavalier tulee tutkia silmien, polvien ja sydämenkuuntelun osalta. Vuodesta 2025 alkaen jokaisen jalostuskoiran kallo tulee myös magneettikuvata syringomyelian varalta.
Vastuullisen koiranjalostuksen merkitys
Teksti tulossa
Cavalierien roturisteytys
Teksti tulossa
Kenelle cavalier kingcharlesinspanieli sopii?
Cavalier kingcharlesinspanieli sopii kaikille, ketkä haluavat pienikokoisen, reippaan, lempeän ja erittäin seurallisen koiran. Cavalier on hyvä valinta ensimmäiseksi koiraksi, sillä se on verrannollisen helppo kouluttaa ja hallita. Kunnollisella sosiaalistamisella cavalier tulee toimeen kaikkien kanssa.
Sosiaalinen ja lempeä luonne ovat etuja niin lapsiperheille kuin varttuneemmillekin koiranomistajille. Muistathan, että lapsille pitää aina opettaa oikea tapa kohdata koira ja aikuinen on aina vastuussa koiran hoidosta ja huolenpidosta.
Cavalier ei sovi pihakoiraksi, vahtikoiraksi, eikä suojelukoiraksi. Se kaipaa päivittäistä seuraa ja ystävällistä huolenpitoa. Cavalier on erittäin lempeäluonteinen, eikä kestä kovia otteita.
Golden Cavalcadia
Pentusuunnitelmat
Päivitän sivustoa aktiivisesti, tarkista täältä ajankohtaiset suunnitelmamme, uutiset tulevista pentueista, ja vapaana olevat pennut!
Cavalierin turkinhoito
Cavalier kingcharlesinspanieli on niin kutsuttu turkkirotu, vaikka se ei kuitenkaan ole vaativimmasta päästä. Hankikoira -sivusto pisteyttää cavalierin turkinhoidoltaan 3/5. Cavalierin turkinhoito kirvoittaa mielipiteitä laidasta laitaan, sillä ihmisillä on hyvin erilaisia mielipiteitä siitä miten turkkia tulee hoitaa.
Turkinhoidosta ei tarvitse tehdä välineurheilua, jos ei halua. Turkinhoidon perusasiat on jokaisen kuitenkin hyvä tiedostaa, jotta voi ylläpitää koiransa hyvinvointia ja helppoja hoito-toimenpiteitä kotona arjessa.
Cavalierin silkinpehmeään turkkiin tulee herkästi takkuja. Mitä höttöisempi, ‘pumpulisempi’ turkki, sitä helpommin se huopaantuu takuille. Harjaamaton turkki ➡ takkuja, likainen turkki ➡ takkuja, pikkutakkuja ➡ isoja takkuja. Huomaatko kaavat? Siispä cavalierin turkinhoidon A ja O, ns. kulmakivi on takkujen poissapito.
Seuraavaksi käyn läpi miten turkkia voi hoitaa, millä välineillä ja tuotteilla, jotta pidetään turkki puhtaana ja takuttomana.
Turkin harjaus
Turkki on hyvä tarkistaa ja harjata läpi vähintään kerran viikossa. Pitkä hapsuinen turkki kerää harmittavan helposti ulkoa neulasia, pihkaa ja muita metsän muruja. Roskat turkissa edesauttavat takkujen syntyä, joten ne on hyvä poistaa turkista aina kun niitä siihen tarttuu.
Takkuja tulee tyypillisesti korvien taakse, kainaloihin, rintaröyhelöihin ja jopa varpaiden väleihin. Edes cavalierin hapsutassut tai varpaan välit eivät ole turvassa takuilta ja vaativat ajoittaista harjausta.
Turkin läpikäyntiin sopii erinomaisesti klassinen puuvartinen harja, jossa on metalliset suorat piikit. Tällä samalla harjalla pystyy selvittämään sellaiset takun alut, jotka ovat vielä pelastettavissa. Karsta on harja, jolla saa loistavasti irrotettua turkista lehdet, oksan palat ja takiaiset. Näillä kahdella harjalla pärjää hyvin kotikoiran turkin ylläpidossa.
En suosittele minkään sortin takunavausharjoja. Jos koiran turkkiin on ilmestynyt tiukasti huopaantuneita rastoja, se on paras leikata pois siististi takun tyvestä. Älä revi tai nypi takkua auki – karva on jo vaurioitunut, se vain takkuuntuu helposti uudestaan, eikä kokemus ole koiralle kiva.
Turkin pesu ja kuivaus
Cavalier kingcharlesinspanieli on hyvä pestä n. 4 viikon välein eli kerran kuussa. Kevät- ja syyskauden kurakeleillä pesu kahden viikon välein on ihan paikallaan. Cavalierilla ei ole pohjavillaa, joten turkin rakennetta ja toimivuutta ei pesulla pilata.
Kuten alussa sanoin, koko turkinhoidon A ja O on takkujen eliminointi. Laadukkaalla shampoolla ja hoitoaineella on suuri merkitys koiran turkille. Näihin kannattaa panostaa harja-arsenaalia enemmän, mutta ymmärrän, jos omaan taloustajuun ei sovi, että koiran pesuaineet maksavat saman verran kuin omat, tai jopa enemmän.
- Shampoon tehtävä on ensisijaisesti puhdistaa turkki, eli irrottaa lika, tali ja ympäristön saasteet. Tässä voi hieman pihistää jos tahtoo, marketeista löytyvät koiranshampoot hoitavat homman ihan hyvin.
- Hyvä hoitoaine silottaa turkkia ja karvan pintaa helpottaen harjausta ja vähentäen takkujen syntyä. Eli jos johonkin kannattaa panostaa cavalierin turkinhoidossa, niin hoitoaineeseen! Anna hoitoaineen vaikuttaa pyyhekuivatussa turkissa 3-5min ennen huuhtelua.
Kesällä cavalierin turkki kuivaa suht nopeasti itsekseenkin, mutta viileämmillä säillä turkin kuivaaminen hiustenkuivaimella on erittäin hyvä idea. Cavalierpentu kannattaa totuttaa föönin hurinaan jo pienestä pitäen. Kun föönaat ja harjaat koiraa kuivaksi, tarkista aina korvien tilanne. Jos luppakorvien sisäpuolelle jää kosteutta, se lisää tulehduksen riskiä. Ole huolellinen ettet kuitenkaan puhalla kuumaa ilmaa suoraa koiran korvakäytäviin.
Turkin trimmaus
Cavalier kingcharlesinspanielin turkkia ei lähtökohtaisesti tarvitse koskaan trimmata. Tämän rodun turkki ei kasva jatkuvaa tahtia, kuten vaikka villakoiran. Cavalierin turkki ei siis vaadi samanlaista trimmin ylläpitoa. Turkin säännöllinen pesu ja harjaus on kaikki, mitä tarvitsee tehdä.
Mutta voiko turkin trimmata? Vastaus on, että voi. Seuraava kysymys sitten on, miksi trimmata?
Pitkä turkki takkuuntuu helpommin, joten säästääkseen vaivaa jotkut cavalieromistajat pitävät lyhyempää karvaa käytännöllisempänä. Se, millaisessa turkissa cavalieriaan pitää, on jokaisen oma päätös, mikä tehdään oman elämäntilanteen ja -tyylin pohjalta (ja mikäli ei ole kiinnostunut koiranäyttelyistä). Sydänsairaat, ylipainoiset ja uimista rakastavat koirat voivat saada hyötyä lyhyemmästä turkista. Kaikista tärkeintä on, että turkinhoitoon liittyvät päätökset tukevat koiran hyvinvointia!
Hapsutassujen Siistiminen
Oli turkinhoitofilosofia mikä tahansa, tässä on sopiva vinkki ihan kaikille cavalieromistajille:
Varpaiden ja polkuanturoiden välistä kasvaa yllättävänkin pitkää karvaa ja kurakeleillä tassut tuovat hiekkaa sisätiloihin. Tassunpohjista kannattaa lyhentää karvat trimmauskoneella, jotta tassujen iho polkuanturoiden välissä pääsee ‘hengittämään’ ja pito kodin lattiapinnoilla paranee. Trimmauskoneen ei tarvitse olla viimeisen päälle, tassujen siistimiseen riittää edullinen kone joita saa tavallisista tavarataloista.