Pennun hankinta

Pennun hankinta on suuri sitoumus, jonka tulee olla vakavasti ja tarkkaan harkittua. Koiran hankkiminen tarkoittaa ajallista ja taloudellista sitoumusta tulevaksi 10-15 vuodeksi. On siis tärkeää, että harkitset asiaa useasta näkökulmasta:

  • onko koiralle tarpeeksi aikaa arjen keskellä?
  • pystynkö huolehtimaan koirasta aiheutuvista kuluista?
  • ovatko lemmikit sallittuja asunnossani?
  • miten/kuka hoitaa koiraa lomamatkojen ja venyvien työpäivien ajan?
  • harkitsenko vakuutusta vai säästöjä pahan päivän varalle?
  • haluavatko kaikki talouden jäsenet koiran?
  • miten toimin, jos koiran käytöksessä tai kouluttamisessa ilmenee ongelmia?

Vastuullinen ihminen tunnistaa, kun omat resurssit koiran pitoon eivät riitä. Kyseessä voi olla myös hektinen elämäntilanne, minkä keskelle koiraa ei kannata ottaa. Koiraa ei koskaan sovi hankkia lahjaksi, tai vain koska lapset sellaista kovasti haluavat. Cavalier kingcharlesinspanieli on loistava valinta lapsiperheisiin, mutta vastuu hoidosta ja huolenpidosta on aina aikuisella.

Olen kirjoittanut kattavan rotuesittelyn, johon sinun tulee ehdottomasti tutustua. Jos tämän palopuheen ja pitkän harkinnan jälkeen olet edelleen sitä mieltä, että Golden Cavalcadia pentu on se, mitä haluat. Hienoa, jatka lukemista! 💚

Golden Cavalcadia

Suunnitelmat 2025

Tarkista täältä ajankohtaiset pentusuunnitelmamme, uutiset tulevista pentueista, ja vapaana olevat pennut!

Pennun hankintaprosessi

01

Pentukysely

Ensimmäinen askel on täyttää pentukyselylomake huolellisesti ja rehellisesti. Varaa lomakkeen täyttöön riittävästi aikaa. Voit täyttää lomakkeen myös silloin, kun pentuja ei ole saatavilla, jolloin pääset jonotuslistalle ja saat tietoa tulevista pentueista ensimmäisten joukossa.

03

Vierailu kennelissä

Haluan aina tavata jokaisen pennunostajan kasvotusten. Luonamme pääset tutustumaan äitikoiraan, pentuihin, sekä kasvattajaan. Keskustelemme lisää mm. pennun hoidosta, rodun terveydestä ja vastaan kaikkiin mahdollisiin kysymyksiinne. Vierailun jälkeen voimme sopia pennun varauksesta.

  • Huom! En vastaa pelkkiin pentujen ostokyselyihin. Lomakkeen lähettäminen, puhelin- ja sähköpostikeskustelut, tai kennelissä vierailu eivät sido eivätkä oikeuta pennun varaukseen. Jokainen varaus sovitaan kasvotusten ja siitä tehdään kirjallinen esisopimus.

Mitä odotamme sinulta

On hienoa kuulla, että olet kiinnostunut hankkimaan pennun juuri meiltä. Pentumme ovat meille äärimmäisen arvokkaita, ja haluan varmistaa, että ne päätyvät parhaisiin mahdollisiin koteihin. Siksi haluan tässä osiossa kertoa, mitä odotan sinulta pennun tulevana omistajana ja osana Golden Cavalcadia tiimiä:

Tärkein asia on, että olet perehtynyt rodun erityispiirteisiin ja tarpeisiin. On tärkeää ymmärtää, millaisia terveysriskejä cavalier kingcharlesinspanieleilla on, miten ne vaikuttavat koiran elämään ja miten niitä hoidetaan. Tietoisuudella näistä asioista voimme varmistua, että olet valmis sitoutumaan koiran elinikäiseen hoitoon.

Arvostan suuresti juuri sitoutumista ja vastuullisuutta. Koiran omistaminen on pitkäaikainen sitoumus, ja toivon, että olet valmis huolehtimaan pennusta sen koko elämän ajan. Tämä tarkoittaa myös sitä, että olet valmis ratkaisemaan mahdollisia ongelmatilanteita ja hakemaan apua tarvittaessa.

Etsin tiimiini yhteistyökykyisiä henkilöitä, joiden kanssa jaan samanlaiset arvot ja palavaa halua terveysongelmien ratkomiseen. Siksi Golden Cavalcadia pentujen hintoihin sisältyy terveyspantti, jonka tehtävä on kannustaa jokaista omistajaa viemään kasvattimme virallisiin terveystutkimuksiin silmien, polvien ja sydämen osalta.

Toivon myös, että olet valmis pitämään yhteyttä kanssani jatkossa. On mukavaa kuulla, miten pennuilla menee ja miten ne kehittyvät. Olen aina valmis tarjoamaan apua ja neuvoja, jos niitä tarvitset. Ota yhteyttä matalalla kynnyksellä!

💚 Jos sinulla on aiempaa kokemusta koirista, se on plussaa, mutta ei välttämätöntä. Cavalier sopii hyvin ensimmäiseksi koiraksi. Tärkeintä on, että olet halukas oppimaan ja kehittämään taitojasi koiran hoidossa ja koulutuksessa.

Mitä odottaa Golden Cavalcadia pennulta

Olemme pieni kotikenneli Myrskylässä Uudellamaalla. Pennut luovutetaan 8-12-viikon ikäisinä, rekisteröityinä, eläinlääkärin tarkastamina, sirutettuina ja madotettuina. Kaikki pennut myydään ensisijaisesti lemmikeiksi ja niistä tehdään Kennelliiton kirjallinen kauppasopimus.

Koirat ovat meille perheenjäseniä ja pennut kasvavat meillä kotona arjen keskellä tottuen kodin ääniin, ihmisiin ja muihin koiriin. Sosiaalistamisen lisäksi arkeen kuuluu hoitotoimenpiteiden harjoittelu, joten kynsien leikkaus, kylpeminen, turkin harjaus ja föönaus.

Pennut pääsevät maistelemaan monipuolisesti erilaisia raakoja ja kypsiä ruokia. Helsingin yliopiston tutkimusryhmä on havainnut epidemiologisessa tutkimuksessaan, että pennuilla, joille oli syötetty pentuiässä raakaruokaa ja ihmisten ruoantähteitä, havaittiin merkittävästi vähemmän allergia- ja atopiaoireita aikuisiässä.

Pentu Checklist

  • Vähintään 8-viikon ikäinen
  • Mikrosirutettu
  • Useaan kertaan madotettu
  • Rekisteröity Kennelliittoon
  • Rekisteröity Ruokavirastoon
  • Asianmukaisesti sosiaalistettu
  • Kirjalliset hoito-ohjeet
  • Eläinlääkärin terveystodistus
  • Kennelliiton rekisteritodistus
  • Kasvattajan elinikäinen tuki
  • Kattava pentupaketti:
  • korkealaatuista penturuokaa
  • Musti ja Mirri pentureppu
  • Nutrolin pentupussi ja Puppy & Mom -lisäravinne
  • MUSH Vaisto-lahjakortti
  • tutun tuoksuinen pentupeitto